RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Laillisuus ja päätösvaltaisuus
KV 19.12.2022 § 59
Hallintosäännön 129 § mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.
Hallintosäännön 130 § mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jollei erityiset syyt ole esteenä.
Kuntalain 103 §:n 1 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on läsnä.
Kokouksesta on ilmoitettu kunnan www-sivuilla 7.12.2022. Kokouksen asialista on julkaistu kunnan www-sivuilla 9.12.2022.
Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |