RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 68
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Muut asiat
KV 19.12.2022 § 68
277/14.01.00/2022
- Kokouksen alussa jaettiin
- kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti Nakkilan kunnan yrityspalkinto 2022 Nakkila Works Oy:lle,
- sivistysvaliokunnan päätöksen mukaisesti Nakkilan kunnan kulttuuripalkinto 2022 Nakkilan Joulukatu ry:lle ja
- muistaminen hyvinvointikoordinaattorille järjestötoiminnan hyväksi annetusta työpanoksesta. Nakkilan kunnalle on marraskuussa myönnetty Satakunnan järjestöpalkinto 2022.
2. Kokouksen lopuksi valtuuston puheenjohtaja Ilmo Myllymaa kiitti
valtuutettuja, luottamushenkilöitä, viranhaltijoita ja koko henkilöstöä kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä ja toivotti kaikille
hyvää joulua ja uutta vuotta.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |