RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuustoaloite: Nakkilan kunnan liittyminen Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu ja Liikkuva aikuinen -ohjelmaan
KV 27.06.2022 § 37
Eero Rantala jätti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:
"Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi sisälsi Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu ja Liikkuva aikuinen -ohjelmien uusstarttiin suunnatun 2 miljoonaa euroa. Tämän johdosta Nakkila Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ehdottaa valtuustoaloitteessaan kunnan liittyvän ohjelmien uusstarttiin.
Opetushallituksen mukaan "Liikkuvien koulujen tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi koulupäivä. Liikkuvissa kouluissa ajatellaan asioista uusilla tavoilla: istutaan vähemmän, tuetaan oppimista toiminnallisilla menetelmillä, liikutaan välitunneilla ja otetaan oppilaat mukaan koulun toiminnan suunnitteluun. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan.
Jokainen suomalainen koulu voi lähteä matkalle Liikkuvaksi kouluksi. Rekisteröityminen on kouluille maksutonta, ja matkalle lähdettyään koulut saavat muun muassa työkaluja toiminnan suunnitteluun sekä Liikkuva koulu -verkoston tuen."
Päätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.
Kh 22.08.2022 § 306
Nakkilan kunnanhallitus määrittelee onko aloite:
1) toteuttamiskelpoinen
2) samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa
3) kunnan toimialaa koskeva
4) mahdollista saada vastaus kysymällä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus Valtuustoaloitteesta pyydetään lausuntoa sivistysvaliokunnalta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano sivistysvaliokunta
Valmistelija hyvinvointikoordinaattori Sari Ketola puh. 044 747 5914
Liikkuvat-ohjelmien avulla edistetään hallitusohjelman mukaisesti liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Liikkuvat ohjelma on ollut hallitusohjelmissa vuodesta 2009. Nakkilassa kaikki koulut ja Päiväkoti Kuperkeikka ovat rekisteröityneet ohjelman käyttäjiksi. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan, esim Kirkonseudun koulussa on oma liikkuva koulu -tiimi.
Liikkuvat ohjelman -hankkeita on toteutettu varhaiskasvatuksessa, lukiossa ja marraskuussa 2022 saimme myönteisen hankerahoituksen yläkoululaisille Liikkuva opiskelu -hankkeelle vuoteen 2023. Hakuvaiheessa on tällä hetkellä liikunnallisen elämäntavan kehittämishanke, jossa on suunnitelmissa käyttää ikiliikkujat-ohjelman materiaaleja sekä Liikkuva perhe- materiaalia.
Nakkilassa on ollut tarjolla liikunnan palveluketjun mukaista liikuntaneuvontaa yhteistyössä Kessoten kanssa vuodesta 2019. Tämän lisäksi Nakkilassa ollaan tarjottu Liikkuva aikuinen -ohjelman mukaista liikuntaneuvontaa liikunnanohjaajan toimesta syksystä 2021 alkaen.
Liikkuvat ohjelmat ovat kunnassa käytössä tällä hetkellä monipuolisesti. Yhteisiä käytäntöjä voidaan kuitenkin tarkentaa ja jakaa toimivia liikkumisen edistämisen toimenpiteitä yksikköjen välillä tehokkaammin.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kuusisto-Kajander Riikka
Päätösehdotus Nakkilan kunnassa Liikkuvat ohjelmat ovat jo monipuolisesti käytössä. Sivistysvaliokunta päättää, että välittömiä muutoksia ei ole tarpeen tehdä. Hyvinvointikoordinaattori huolehtii ohjelmien tehostamisesta ja kehittää toimivia yhteisiä käytänteitä yksiköiden kanssa yhteistyössä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano kunnanhallitus
Kh 16.01.2023 § 14
222/00.04.00/2022
Sivistysvaliokunta on kokuksessaan 13.12.2022 § 124 esittänyt edellä kerrotun kannanottonsa sen valmisteltavaksi lähetettyyn aloitteeseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee sivistysvaliokunnan antaman selvityksen tiedokseen ja katsoo sivistysvaliokunnan päätöksen mukaisesti, että välittömiä muutoksia nykytilaan ei ole tarpeen tehdä.
Kunnanhallitus toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano aloitteen tekijä, valtuusto (ilmoitusasiat)
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |