RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistysvaliokunta
Pöytäkirja 21.03.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Varhaiskasvatuksen sateliittiryhmän siirto henkilöstöineen Pakkalasta varhaiskasvatuksen tiloihin toimikauden 2023-2024 alussa
SivVal 21.03.2023 § 23
74/12.05.07/2023
Valmistelija Päiväkodin johtaja Merja Sjöblom, p. 044 747 5871
5-vuotiaiden varhaiskasvatusryhmä on toiminut Pakkalan kiinteistössä vuodesta 2016 alkaen, koska kaikki lapset eivät ole mahtuneet varhaiskasvatuksen tiloihin. Käytössä oleva tila ei ole toimiva 5-vuotiaiden lasten toimintaa ajatellen. Tila aiheuttaa haasteita järjestää varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista pienryhmätoimintaa, myös päivälepohetki koulutilassa ei ole järjestettävissä toivotulla tavalla. Vastaavasti kahden toimintamuodon järjestäminen koulutiloissa ei ole koulun lukujärjestyksen mukaan toimivaa. Sateliittiryhmä on tarkoitettu vain väliaikaiseksi, ei pysyväksi ratkaisuksi.
Vuoden 2023 alussa toteutetun asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan myös huoltajat ovat tilaratkaisuun tyytymättömiä. Tiloja ja niiden sijaintia koulukiinteistössä on kritisoitu.
Päiväkoti Kuperkeikan pihan yhteydessä sijaitsevasta Osuuspankin kiinteistöstä on vuokrattu ryhmäperhepäiväkoti Vilpereille, alle 3- vuotiaiden lasten hoitotarpeeseen. Tulevana syksynä ei tilaa kuitenkaan tulla tarvitsemaan aiempaan käyttöön lasten määrän vähentyessä. Tulevan toimikauden alusta 1.8.2023 kaikki hoitopaikkaa tarvitsevat alle-3-vuotiaat lapset on sijoitettavissa perhepäivähoitoon ja Päiväkoti Kuperkeikkaan.
Vuokrattu tila on toimiva isommillekin lapsille. Vesselit -ryhmä siirtyy Pakkalan kiinteistöstä ryhmäperhepäiväkodin tilaan toimikauden alussa 1.8.2023 henkilöstöineen. Näin kaikki lapset saadaan sijoitettua varhaiskasvatukselle varattuihin tiloihin. 5-vuotiaille tarjotaan tasavertaista varhaiskasvatusta tiloissa, missä nykyisen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen toiminta on mahdollista toteuttaa.
Esittelijä Sivistysjohtaja Kuusisto-Kajander Riikka
Päätösehdotus Sivistysvaliokunta hyväksyy esityksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Täytäntöönpano Päiväkodin johtaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |