Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KV 03.04.2023 § 11  

    

  

Hallintosäännön 129 § mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.  

 

Hallintosäännön 130 § mukaan esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jollei erityiset syyt ole esteenä.

 

Kuntalain 103 §:n 1 momentin mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmannesta valtuutetuista on läsnä. 

 

Kokouksesta on ilmoitettu kunnan www-sivuilla 21.3.2023.  Kokouksen asialista on julkaistu kunnan www-sivuilla 24.3.2023.                             

 

 

Päätösehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltisuus.

 

Päätös Todettiin kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa