Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nakkilan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.nakkila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite: Autojen latausverkoston laajentaminen Nakkilaan

 

KV 20.03.2023 § 9 

 

 

Harri Aalto ja Eero Rantala jättivät kaikkien Nakkilan valtuustoryhmien puolesta seuraavan valtuustoaloitteen:

 

Uusien autojen rekisteröinneissä täyssähkö- ja hybridiautojen osuus on noussut jo noin 40 prosenttiin. Tämän johdosta myös Nakkilassa olisi hyvä varautua latausverkoston laajentamiseen, sillä tällä hetkellä latausmahdollisuuksia on vähän.

 

 

Erinomainen latausasema olisi Nakkilan liikuntakeskuksen pysäköintialueelle, jossa ympäri vuoden eri suunnista tulevat kävijät vierailevat. Tällöin palvelisimme myös heitä eri tapahtumien aikana.

 

 

Ehdotamme, että Nakkilan kunta selvittää latausaseman mahdollisuutta esimerkiksi Lammaisten Energian kanssa. Latausasema voisi olla samanlainen kuin Lammaisten Energialla on Harjavallan liikuntakeskuksen pysäköintialueella.

 

 

ätös Valtuusto lähetti aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kh 17.04.2023 § 79 

 

 

Nakkilan kunnanhallitus määrittelee, onko aloite:

 

1) toteuttamiskelpoinen

2) samankaltainen aiempien aloitteiden kanssa

3) kunnan toimialaa koskeva

    4) mahdollista saada vastaus kysymällä.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa asian hallintojohtajan valmisteltavaksi.

 

ätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano hallintojohtaja

 

 

Kh 22.05.2023 § 103  

93/10.03.01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Markus Ojakoski, p. 044 747 5808

 

Asiaa on kartoitettu Lammaisten Energian kanssa. Lammaisten energialla on kolme latauspistettä kunnassa ja käyttöasteen näkökulmasta uuden latauspisteen hankkiminen ei ole vielä ajankohtaista.

 

Latauspisteen järjestäminen esimerkiksi kunnan tukemana kilpailisi yksityisen toiminnan kanssa. 

 

On kuitenkin ilmeistä, että latausverkosto laajenee tulevaisuudessa hiilidioksidipäästöjä koskevan sääntelyn ja sähköautojen yleistymisen vuoksi. Asia tulee olemaan toistuvasti esillä ilmastopoliittisissa keskusteluissa, joissa kunta on mukana.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Turpela Nina-Mari

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa aloitteen loppuunkäsitellyksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Täytäntöönpano aloitteen tekijät, valtuusto (ilmoitusasiat)

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa